Olenkohan ilkeämielinen, surullinen vai vain pessimisti? Vai kaikkia noita? Onnistuin hiljentämään iloisen keskustelun sukupäivällisillä kun keskustelu oli pyörinyt tänä vuonna syntyvissä useissa suvun lapsissa ja keskustelun väliin sitten todettiin että ensi vuonna syntyy sitten X määrä lapsia eli lapset niille sukulaisnaisille joille ei tänä vuonna ole tulossa lapsia. Mutisin sitten puoliääneen partaani hiljaisella äänellä jolloin joku vierestä vielä meni kysymään että "mitä sanoit", jolloin sitten totesin koko pöytäseurueen kuullen että "ei se ihan niin vain aina onnistu". Ja seurauksena oli aiheen vaihto. Ehkä hyvä niin ja se varmaan oli tavoitteenikin. Mutta tekee niin pahaa kuunnella suunnitelmia että koska ja montako lasta pitäisi syntyä. Kun ei niitä hankita samalla tavalla kuin mitä tahansa kaupan hyllystä tilattavaa.

Sen lisäksi että tiedän että lapsia ei noin vain voi laskea syntyvän silloin kun niitä haluaisi, niin sen lisäksi toinen suuri ajatus mikä tuossa lauseessa piili oli, että kyllä toivon suuresti että meillekin on myös ensi vuonna tulossa vauva. Että en halua että ensi vuonna sallitaan samaa onnea jälleen vain muille. Olisin ehkä voinutkin sen sanoa ääneen. Että ainakin tällä hetkellä ajatuksena on että toinen lapsi saisi tulla vaikka saman tien ensimmäisen perään. Ja tämän takana toinen iso asia lienee se, että koska ykköstä joutui odottamaan, niin toinen ja vaikka kolmaskin saisivat löytää tiensä meidän perheeseemme vähän nopeammalla tahdilla. Ja että koska  ensimmäinen yritys vei sen puolitoista vuotta, niin en halua siinä välissä käyttää mitään ehkäisyä ja estää mahdollista toista lasta tulemasta. Eli en halua että muut vierellä myöskään automaattisesti laskevat että meille ei ainakaan tule sitä toista lasta ensi vuonna.

Kiukuttaa. Jos joku harrastaa toisten ihmisten lasten tai lastenlasten määrää, niin harrastakoon sitä keskenään oman puolison tai ystävän kanssa kaksin. Ja kyllä minänkin mielelläni jopa osallistun asialliseen keskusteluun aiheesta että montako lasta meille on tulossa ja koska niitä saisi tulla, mutta en halua että vieraat tekevät johtopäätöksiä ja toteamuksia minun elämääni koskevista asioista olkoonkin sitten että sitä tarkoitettiin tai ei.

Ehkä myös se harmitti kyseisessä tapahtumassa juuri, että koska tähän asti olen kokenut selkeää painostusta lasten suhteen, niin nyt kun lapsi on tulossa, niin minut ja meidän perheemme voidaan taas vähäksi aikaa sivuuttaa, mutta kuulen jo takaraivossani minkälaista uutta raivoa voin kehittää uusista kommenteista. Jos toinen lapsi päättäisikin saada alkunsa piankin ykkösen jälkeen, niin voiko olla että kuulen kommentteja "joko nyt", "miten nyt noin äkkiä", "miten jaksat" jne. jne. Tuntuu jo nyt yleisen keskustelun perusteella että lasten välissä tulisi olla ainakin muutama vuosi taukoa jotta vanhemmat lapset olisivat sitten jo omatoimisempia. Vielä suurempi pelko on, että toinenkaan lapsi ei ota tullakseen ihan helpolla ja että yrityksen jälkeen alkaa taas tulla kyselyjä että koskas se seuraava lapsi hankitaan. No, siihen lienee taas ainoa oikea vastaus että olisi saanut tulla koska tahansa, mutta vielä ei ole kuulunut. Tai kuten ensimmäisenkin kohdalla totesimme, sitten kun Luoja suo.

Eli ehkä se on sekä pessimismiä sekä jos-maailmassa elämistä. Olen maailmanmestari jossittelussa ja onnistun aivan mainiosti keräämään paineita asiasta joka saattaa tulla tai saattaa olla tulematta vastaan ensi vuonna. Näissä pienissä aivoissa tapahtuu niin paljon asioita ja pyörii niin paljon asioita elämän vaihtoehtoisista kulkureiteistä, että ette edes tiedäkään.