Tilasto hedelmällisyys.com sivustolta:
Normaalilla hedelmällisellä pariskunnalla on noin 20 % mahdollisuus saada raskaus alkamaan yhden kuukauden aikana, mikäli ehkäisyä ei käytetä. 85 - 90 % raskautta yrittävistä naisista voi teoriassa odottaa tulevansa raskaaksi vuoden sisällä.

Keskustelupalstoilla ihmiset kertovat miten suurta itkua ja hammastenkiristystä jokainen ohi mennyt kierto on aiheuttanut. Minun on jotenkin vaikea suhtautua siihen. En ole vielä kertaakaan itkenyt tätä asiaa. En ole edes ymmärtänyt että pitäisi tai voisi itkeä. Turhautumista olen kyllä tuntenut. Ja voin kuvitella että ei se itkukaan kovin kaukana ole jos tätä vielä jatkuu pitkäänkin.  Mutta aika monta kuukautta meni ennen kuin edes ymmärsin että pitäisikö tästä alkaa huolestua. Nyt kun olen keskustellut aiheesta yhden ystäväni kanssa niin hän mainitsi kiinnittymisvaikeudet. Itselläni ei ollut tällaista tullut vielä mieleenkään että jossain voisi olla jotain vikaa vaan enemmänkin olen pohtinut tilastoja että 85-90% naisista tulee yleensä raskaaksi vuoden sisällä.

Olenkohan ennenkin jo pohtinut sitä että onko tämä vain elämän tapa osoittaa minulle se, että minun tarvitsee oikeasti haluta lasta ennen kuin onnistuu. (Siis todella, todella, todella haluta) Jos paatunut lapsenvihaaja olisi pompsahtanut ensimmäisestä yrityksestä raskaaksi niin eikö se olisi valmistanut minua raskauteen ja lapsen tulemiseen oikealla tavalla? Nyt kun oikeasti joudun pohtimaan asiaa ja odottamaan ja kokemaan pettymyksiä, niin olenko minä oikeammalla asenteella vastaanottamaan tulokkaan joka toivon mukaan vielä on tulossa?

En uskalla liittyä netin keskustelupalstoille jossa pitkään yrittäneet valavat toisiinsa uskoa ja keskustelevat tunnoistaan. Olen edelleen niin positiivinen että ajattelen että en kehtaa mennä sinne mankumaan että yritykset eivät ole onnistuneet ja sitten hehkuttaa kuukauden päästä onnistumista. Suuri syy saattaa toki olla myös siinä että en usko että itse pystyisin olemaan yhtä onnellinen jonkun toisen yrittämisen onnistumisesta kuin mitä jotkut näillä palstoilla ovat. Vai ovatko hekin vain kohteliaita onnittelijoita jotka sitten kotona purkavat mieheensä ahdistusta ”miksi sekin, miksen minä”?