Olimme ulkomailla mieheni kanssa ja vuorokauteen en pystynyt edes kuvittelemaan ruokaa. Aamiaispöydässä ruoan hajukin tuntui niin kuvottavalta että pysyttelin nurkkapöydässä pienen hedelmävadin ja jogurttikipon kanssa. Niitä sitten nieleskelin puoli purkkia aamupalaksi. Sanoin silloin että vaihtoehtoja on kaksi. Lievä vatsatauti tai olen raskaana. Toivoimme tietysti jälkimmäistä ja itsekin totesin että kestän kyllä tämän tunteen mikäli kyse on siitä, mahatautia en olisi välittänyt saada. Olo meni kuitenkin kohtalaisen hyvin ohi. Parin viikon aikana olen silloin tällöin kokenut pieniä huonon olon aaltoja. Toisaalta mielestäni koen niitä ihan koska tahansa muutenkin (liikkuvassa autossa jos vieressä oleva lukee lehteä, hississä jos se sattuu nytkähtämään hassusti jne.) ja niinpä en ole ihan hirveän suurta numeroa aiheesta tehnyt. Toki jälleen kerran olen pohtinut että ”entä jos”. Kierto päättyi eilen ja sainkin vielä ennakkovaroituksia ferrarin saapumisesta jo eilen joten odotin että se tästäkin kierrosta, ja tänään saapuu jälleen täti kylään. Mutta ei saapunutkaan. Viikonloppuna on luvassa kolmet juhla ja kaikki tietysti pitkän illalliskaavan mukaan pöydässä istuen. Aikaisemmin pohdin raskaustestin tekemistä ihan mielenrauhan hakemiseksi jotta voisin rauhassa juhlia tai sitten olla juomatta. Eilen mieheni kysyi kävinkö ostamassa testin ja totesin että näyttää siltä että eipä tarvitse testata. Tänään kuitenkin kun täti ei ilmoittautunut kylään ajattelin että parempi hakea testi ja varmistaa asia. Että tekemällä testin saa mielenrauhan. Ja paskat. Mikä ihmeen merkki tämä on?! Ohjessa lukee että jos testkohdassa on viiva niin on raskaana, jos siinä ei ole viivaa niin ei ole raskaana. Entä jos siinä voi kuvitella näkevänsä maailman haaleimman viivan? Pakkausta tavatessa siinä lukee että testiviiva voi olla monta astetta haaleampi kuin kontrolliviiva. Mutta että pelkkä megahaalea usva? Häh? Tein testin helpottaakseni oloani ja selvittääkseni asian. No ei helpottunut tai ratkaissut asiaa. Olenko vaiko eikö? Auttaisiko toinen raskaustesti? Mistä sen saisi? Ja miten onnistuu sen tekeminen kaverin vessassa kesken illalliskutsujen?

En tosiaankaan ole mikään alkoholin suurkuluttaja, mutta en myöskään yleensä kieltäydy tarjotuista juomista. Siksi tämä epätietoisuus tuntuu nyt turhauttavalta. Hienot illalliset luvassa ja suurin asia mitä nyt pohdin että miten diilaamme mieheni kanssa juomien vaihtamisen. Toivottavasti istumme vierekkäin, se mahdollistaisi jonkinlaisen lasien hienovaraisen vaihdon kesken illallisen. Tämäkin ärsyttää. Olen tehnyt tätä samaa joka kuukausi. Olen juonut vähemmän kuin olisin juonut jos olisin tiennyt että kyseisellä kierrolla ei ole tärpännyt. (Juomiseni määrällä tarkoittaa siis että olen juonut vain puoli annosta jos muuten olisin juonut ehkä kolme-neljä annosta). Ja elänyt silti jatkuvan huonon omantunnon kanssa. Ja sitten joka kuukausi olen törmännyt ajatukseen että ”äsh, turhaan olin taas juomatta, olisin hyvin voinut rentoutua senkin illan enkä pohtia että voinko juoda koko lasillisen vai en”. Nyt reissussa ollessa join ruuan kanssa ensimmäiset päivät täysin ilman huonoa omaatuntoa. Päätin että aivan sama. Ja olin päättänyt että jatkan samaa koko reissun ajan. Olin kuitenkin hieronnassa ja hierojan taivuttaessa jalkaani mahani päälle kuulin oudon kurlutusäänen mahastani. Sen jälkeen en sitten enää uskaltanutkaan käydä hieronnassa kun pohdin mitä se voi tehdä mahdolliselle raskaudelleni. Sen mahatautiolon jälkeenkään en enää tainnut koskeakaan alkoholiin reissussa.

Olen aikaisemmin ihmetellyt miksi joku kaveri jätti tulematta ratsastuskokeiluun kun hän oli raskaana. Tuntui minusta hätävarjelun liioittelulta. Nyt itsestäni tuntuu, tai ainakin huomaan käyttäytyneeni niin että en voi uhata edes kuvitteellista raskautta. Olen vältellyt light juomia (keskenmenoriski), olen ollut syömättä kipulääkkeitä (keskenmenoriski), en ole hankkinut sikaflunssarokotetta (ties mitä riskejä joita ei ole kerrottu sekä iltalehden lööpin kaksi keskenmenoa jotka ehkä on yhdistetty sikaflunssaan)

Hämmentävää on myös se että kuvittelin että edes mahdollisuus toisi minulle riemun tunteen. Että kun on näin kauan odottanut niin sitten kokisi riemua mahdollisuudesta. Mutta ei. Hassu olo. Vähän tyhjä ja typertynyt. Ehkä olo olisi erilainen jos raskaustesti olisi sanonut selkeästi kyllä tai ei. Nyt toisaalta on olo etten viitsi juuri turhaan riemuita ja turhaan taas pettyä.

Ja mahaan sattuu. Vihloo aina välillä. Onko tämä normaalia? En ole oikein koskaan kokenut minkäänlaisia kuukautiskipuja, onko minulle tullut sellaisia yhtäkkiä?