Kuluneeseen aikaan on ollut hassu suhtautua. Miten tämä onkaan asia josta minä en pysty/halua keskustella kavereitteni kanssa? Minä joka yleensä kerron kaikki henkilökohtaiset asiani kaikille kavereilleni. Nyt olen lyhyesti keskustellut yhden kaverini kanssa tästä yrityksestä ja parista turhasta hetken odotuksesta. Paras ystäväni sai juuri vauvan, hänelle en ole asiasta halunnut kertoa. Koska kaverini ärsyttää. Että sori vaan. Se mikä hänessä ärsyttää on se että hän on todistetusti hedelmällinen nainen. Ei mikään muu. Ja muitakin kavereita on raskaana. Miten itsestä tuntuu että kenelläkään muulla raskaaksi tulo ei ole kestänyt näin kauan. Anteeksi, nyt tästäkin ajatuksesta tulee huono omatunto. Olen lukenut ongelmista, tiedän miten pitkään ne voivat kalvaa ihmistä. Tiedän myös omasta lähipiiristä ystävät joille asia ei ollut niin yksinkertainen. Mutta sen olen näinkin lyhyen yrityskauden aikana huomannut että tämä on hyvin henkilökohtainen juttu. Vaikka normaalisti haluan jakaa kaikki asiani, ne jotka menevät hyvin ja ne jotka aiheuttavat haastavia ylämäkiä elämän kuoppaisessa maastossa, niin tämä on jotenkin kaikkein henkilökohtaisin asia joka on tullut eteen. En halua keskustella asiasta onnellisen vastasynnyttäneen äidin kanssa. Ei, en halua kuulla tuttavien vauvauutisista - ärsyttää kun itse haluaisi olla samassa jamassa. Toisaalta olen pohtinut myös sitä että minä en ehkä yleensäkään haluaisi kertoa tutuille vauvauutisesta. Tällä hetkellä asia ainakin tuntuu siltä. Että jos onnistunkin tulemaan raskaaksi niin en halua kertoa siitä ihmisille. Jotenkin tuntuu että sitten se ei olisi ihan niin oma juttu. Tai että jos kerron ihmisille että minulle on tulossa vauva se antaa minusta pehmeämmän kuvan. Ehkä haluankin pitää itselläni lapsenvihaajan maineen ja yllättää maailman kasvattamalla lapsesta maailman ihanimman ja upeimman. Ja lähiaikoina olen kuullut paristakin tutusta jotka jo kuuluttivat maailmalle tulevasta lapsestaan ja sen jälkeen ei enää ollutkaan kerrottavaa. Surullista ja vaikeaa. Toisaalta ymmärrän. Kunhan on valmis kertomaan samalle piirille että ei olekaan enää lasta tulossa, niin terveempi tapahan tuo on. Että ei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa vaan voi jakaa menetyksen tunteen. Tai että ei tarvitse yrittää olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja toisaalta itsekään en kokenut varhaista menetystä kovin raskaana. Lähinnä ajatus että parempi heti alkuunsa kuin pidempi turha toivo. Olen lukenut nyt pidemmällä raskaana olleiden kohtukuolemistakin juttuja ja on varmasti raskasta joutua synnyttämään kuollut lapsensa. Toivottavasti en joudu koskaan kokemaan mitään sellaista.