Olen huomannut sen miten heikko ihmisen lisääntymiskierto on. Mahdollisuus hedelmöittyä kerran kuukaudessa on harvoin. Odottavan aika on pitkä. Vielä pidempi aika on niillä jotka odottavat että saisivat odottaa. Kun useamman kerran kuukaudessa googlaa itsensä nettisivuille jossa voi katsoa lasketun ajan edellisten kuukautisten perusteella voi todella huomata ajan kulun. Joka pettymyksen jälkeen huomaa ajan kulumisen siitä kun kirjoittaa viimeisten kuukautisten päivämäärän pieneen ruutuun jossain miljoonista netin vauva/odotus/perhesuunnittelusivustoista ja kun siirtää hiiren laske –napille ja klikkaa sitä niin esiin tuleva päivämäärä on kerta kerralta pidemmällä. Eikä se päivämäärä mitään, mutta kun kuukausi on joka kerta eri. Se on rankkaa. Sitä älyää että vuodessa on 12 mahdollisuutta tulla raskaaksi. Eikä se ole paljon. Mikä muu asia olisi sellainen jota olisi valmis jatkuvasti pohtimaan että no ei se nyt sopinutkaan kalenteriin, yritetään seuraavassa kuussa parina ohikiitävänä päivänä uudestaan että sitten yhdeksän kuukauden päästä tapahtuisi jotain. Esimerkiksi: En pääsekään vuoden päässä helmikuussa laskettelemaan. Teenpä sen maaliskuussa. Ei näin.