Pohdin sitä minkä verran olen hankkinut samaa huonoa karmaa olemalla avoimesti ei-ihastunut kavereiden lapsista. Olenko voinut saada muilta niin paljon pahaa silmää yrittäessäni tuskaisesti peittää korviani kavereiden lasten raastavilta kiljahduksilta että siitä syystä en ole vielä raskaana? Toisaalta tuntuu että ei tämä maailma voi ihan niin julma olla. Toisaalta olen useamman kerran todennut elämässäni että asioilla on ollut tapana järjestyä hyvällä tavalla. Ja nytkin työelämän kannalta onni on potkinut eikä raskaus olisi sopinut parhaalla mahdollisella tavalla viimeisen puolen vuoden kuvioon. Ja vielä tämäkin kauhistuttaa. Olen aina arvostanut uraa ja työtä ja nytkö sekin potkii päähän? Eikö minulla ole oikeutta sekä uraan että lapseen?