Saanko olla sen verran itsekäs että saan ärsyyntyä muiden vauvaonnesta? Saanhan? Ally McBeal sanoi kerran parhaimman vastauksen kysymykseen "miksi luulet että sinun ongelmasi ovat isompia kuin muiden?" näin: "koska ne ovat minun". Tämä on hyvin henkilökohtainen ongelma. Minun ja mieheni. Vaikka en haluakaan vähätellä mitenkään miehen tunteita, niin silti minulla on lisänä se että minä olen se joka joutuu pahan olon lisäksi vielä kertomaan toiselle ikäviä uutisia. Se olen minä joka pohdin että "nyt olen päivän myöhässä, jokohan kannattaa kertoa toiselle" ja se olen minä joka sitten joutuu sanomaan että minun oli tarkoitus tänään kertoa sinulle että kiertoni on pari päivää myöhässä, mutta nyt se ei olekaan enää ajankohtaista, uutta yritystä taas parin viikon päästä".

Olen joskus pohtinut sitä miksi minusta tuntuu siltä että elämä on valinnut minut aika kovien kohtelujen leikkikentälle. Ympärillä on ystäviä joiden elämä tuntuu olevan paljon helpompaa. Jotenkin ainakin ulospäin tiettyjen ihmisten elämä näyttää siltä että ulkoisesti elämässä ei ole ongelmia. Tietystikään ihmisen tai perheen sisäisistä asioista ei voi tietää, mutta eikö se jo ole aika paljon jos terveys, työ ja opiskelut ovat menneet hienosti ja putkeen, parisuhde kukoistaa ja siihen päälle saa vielä lapsen silloin kun sitä haluaa?

Älkää kysykö minulta koska meille tulee lapsia koska minusta tuntuu että en pysty kohtaamaan tuota kysymystä. Älkää antako syliini lapsia koska haluatte tartuttaa minuun vauvakuumeen. Älkää.