lauantai, 5. lokakuu 2013

Kenen vartalo tämä oikein on?

Nauttiiko joku oikeasti raskaana olosta? En kyllä ole kertaakaan tuntenut oloani mitenkään hehkeämmäksi kuin normaalisti. Kaipaan omaa vartaloani. Kaipaan omia vaatteitani. Vaikka saan lähes päivittäin kuulla ihmettelyä pienestä mahastani ja taivun edelleen mainiosti istumaan lattialla ja voin kelvosti nukkua selälläni ja ainoa raskaudesta johtuva vaivani on öisin särkevät olkavarret ja kädet (joiden takia selällään nukkuminen onkin lähinnä ainoa miellyttävä asento), ei kokonaisolo silti tunnu mitenkään miellyttävältä. Olen malttamaton saamaan mahassani odottavan lapsen seurakseni enkä jää pätkääkään kaipaamaan tätä raskaana oloa.

 

Iloisia hetkiä on silloin kun kaveri venyttelee mahassa kivasti sopivalla hetkellä jolloin itsellä on aikaa keskittyä siihen, mutta siihen se ilo sitten loppuukin. Pelkään kauhulla äitiysloman alkua jolloin päivillä ei ole merkitystä ja lapseni ei ole vielä saapunut tähän maailmaan. Millä minä päiväni silloin täytän?

 

Viikko-viikolta oppaassa oli osio seksistä ja siinä todettiin että raskaana olevat naiset eivät välttämättä ole kiinnostuneita seksistä juuri nyt. Miten väärässä se onkaan. Vaikka olo ei ole mitenkään viehättävä, niin kyllä minulla ainakin ne ihan samat halut ovat tallella edelleen.

maanantai, 16. syyskuu 2013

Paniikki hiipii (tai oikeastaan tulee ryminällä)

Pieniä huomioita joiden perusteella huomaan jotain pientä paniikin poikasta hiipivän nilkkoja pitkin ylöspäin:

 

1) Viimeviikolla oli perhevalmennuksessa aiheena lapsen hoito ja tähän asti kun kaikki asiat ja ajatukset on enemmän keskittyneet tähän raskauteen ja ehkä synnytykseen, niin vähän iski paniikkin kun oikeasti älysi että sehän oikeasti tulee meidän perheeseen parin kuukauden kuluttua! Et siitä oikeasti on hirveästi työtä ja mä menetän mun itsenäisyyteni. Pitää luottaa siihen että jotkin raskaushormonit jossain vaiheessa sulattaa mun aivot ja mä oikeasti saan tyydytystä siitä että oon pienen kanssa vaan kotona (tällä hetkellä tuntuu painajaismaiselta ajatukselta, normaalisti tylsistyn jo yhdessä illassa kotona istuessani)

 

2) Viikonloppuna torilla puolestaan törmäsin tuttuun jolle oli myös lähiaikoina tulossa lapsi. "törmätään sitten vaikka kärryttelylenkeillä". Iski kauhea paniikki, kärryttely ei sovi omaan sanastooni. En näe itseäni kärrylenkeillä. En oikeasti!

 

3)Näin jo painajaisia siitä että joudun jäämään pois töistä. Töissä on kiire, mutta enemmän pelkään ensimmäistä päivää äitiyslomalla. Ilman ohjelmaa.

 

Ja vielä jos jatkaa ajatustenvirtaa, niin luinpa tuollaista viikko-viikolta opasta ja sieltä löytyi pahasti vikaan menevä lause: "... 99 prosenttia miehistä on sitämieltä, että mikään ei ole niin viehättävää kuin oma, raskaana oleva kumppani." Luin edellisen, naurahdin ja taisin todeta miehelleni että taidat kuulua siihen jäljelle jäävään yhteen prosenttiin ja sain vastaukseksi hämmentynyttä mutinaa. Ymmärrettävää. En todellakaan ole mahani kanssa mikään eroottinen näky tai sitten pitää olla minun mielestäni jollain tavalla kieroutunut... Taitaa kirjailijakin olla tuota lausetta muotoillessaan vetänyt aika reippaasti lisäprosentteja hatustaan jotta lukijasta tuntisi paremmalta. Tai pahemmalta. Kumman sukupuolen kantaa tuossa nyt sitten pohditaankaan.

sunnuntai, 1. syyskuu 2013

Taas yksi vauvauutinen

Miten kaverin vauvauutinen voi edelleenkin ottaa näin koville? En oikein osaa edes kuvailla tunnetta. Turhautuminen, kiukku ja harmistus varmaan päällimmäisinä. Kaverini oikein ihmetteli miten helposti se kävikään. Vaikka niin se kai pitäisi (saisi?) ollakin. Niin olisin itselenikin toivonut. Nyt vain ensimmäiseksi tuli olo että miten kovin olisin halunnut että lapsettomuushoidoissa pitkään käynyt kaverini olisi ollut se joka olisi minulle kertonut näitä uutisia. Edelleen huomaan että ajatuksissani maailmassa on vauvakiintiö josta jotkut saavat ja jotkut eivät.

 

Kaveripiirissäni miehet naurekelivat ja kertoivat miten nopeasti he tulivat raskaaksi vaimojensa kanssa. Kiukkuhan siitäkin tulee kun niitä kuuntelee. Missä on oikeudenmukaisuus? Missä on se että jonkun pitäisi edes kuukauden pari pohtia että mitä se tarkoittaa että YRITTÄÄ hankkia lapsia!!

perjantai, 30. elokuu 2013

Kenelle ensi vuonna tulee lapsia?

Olenkohan ilkeämielinen, surullinen vai vain pessimisti? Vai kaikkia noita? Onnistuin hiljentämään iloisen keskustelun sukupäivällisillä kun keskustelu oli pyörinyt tänä vuonna syntyvissä useissa suvun lapsissa ja keskustelun väliin sitten todettiin että ensi vuonna syntyy sitten X määrä lapsia eli lapset niille sukulaisnaisille joille ei tänä vuonna ole tulossa lapsia. Mutisin sitten puoliääneen partaani hiljaisella äänellä jolloin joku vierestä vielä meni kysymään että "mitä sanoit", jolloin sitten totesin koko pöytäseurueen kuullen että "ei se ihan niin vain aina onnistu". Ja seurauksena oli aiheen vaihto. Ehkä hyvä niin ja se varmaan oli tavoitteenikin. Mutta tekee niin pahaa kuunnella suunnitelmia että koska ja montako lasta pitäisi syntyä. Kun ei niitä hankita samalla tavalla kuin mitä tahansa kaupan hyllystä tilattavaa.

 

Sen lisäksi että tiedän että lapsia ei noin vain voi laskea syntyvän silloin kun niitä haluaisi, niin sen lisäksi toinen suuri ajatus mikä tuossa lauseessa piili oli, että kyllä toivon suuresti että meillekin on myös ensi vuonna tulossa vauva. Että en halua että ensi vuonna sallitaan samaa onnea jälleen vain muille. Olisin ehkä voinutkin sen sanoa ääneen. Että ainakin tällä hetkellä ajatuksena on että toinen lapsi saisi tulla vaikka saman tien ensimmäisen perään. Ja tämän takana toinen iso asia lienee se, että koska ykköstä joutui odottamaan, niin toinen ja vaikka kolmaskin saisivat löytää tiensä meidän perheeseemme vähän nopeammalla tahdilla. Ja että koska  ensimmäinen yritys vei sen puolitoista vuotta, niin en halua siinä välissä käyttää mitään ehkäisyä ja estää mahdollista toista lasta tulemasta. Eli en halua että muut vierellä myöskään automaattisesti laskevat että meille ei ainakaan tule sitä toista lasta ensi vuonna.

 

Kiukuttaa. Jos joku harrastaa toisten ihmisten lasten tai lastenlasten määrää, niin harrastakoon sitä keskenään oman puolison tai ystävän kanssa kaksin. Ja kyllä minänkin mielelläni jopa osallistun asialliseen keskusteluun aiheesta että montako lasta meille on tulossa ja koska niitä saisi tulla, mutta en halua että vieraat tekevät johtopäätöksiä ja toteamuksia minun elämääni koskevista asioista olkoonkin sitten että sitä tarkoitettiin tai ei.

 

Ehkä myös se harmitti kyseisessä tapahtumassa juuri, että koska tähän asti olen kokenut selkeää painostusta lasten suhteen, niin nyt kun lapsi on tulossa, niin minut ja meidän perheemme voidaan taas vähäksi aikaa sivuuttaa, mutta kuulen jo takaraivossani minkälaista uutta raivoa voin kehittää uusista kommenteista. Jos toinen lapsi päättäisikin saada alkunsa piankin ykkösen jälkeen, niin voiko olla että kuulen kommentteja "joko nyt", "miten nyt noin äkkiä", "miten jaksat" jne. jne. Tuntuu jo nyt yleisen keskustelun perusteella että lasten välissä tulisi olla ainakin muutama vuosi taukoa jotta vanhemmat lapset olisivat sitten jo omatoimisempia. Vielä suurempi pelko on, että toinenkaan lapsi ei ota tullakseen ihan helpolla ja että yrityksen jälkeen alkaa taas tulla kyselyjä että koskas se seuraava lapsi hankitaan. No, siihen lienee taas ainoa oikea vastaus että olisi saanut tulla koska tahansa, mutta vielä ei ole kuulunut. Tai kuten ensimmäisenkin kohdalla totesimme, sitten kun Luoja suo.

 

Eli ehkä se on sekä pessimismiä sekä jos-maailmassa elämistä. Olen maailmanmestari jossittelussa ja onnistun aivan mainiosti keräämään paineita asiasta joka saattaa tulla tai saattaa olla tulematta vastaan ensi vuonna. Näissä pienissä aivoissa tapahtuu niin paljon asioita ja pyörii niin paljon asioita elämän vaihtoehtoisista kulkureiteistä, että ette edes tiedäkään.

torstai, 29. elokuu 2013

"Sit kun sulla on lapsi niin et voi olla hetkeäkään erossa siitä"

Miksi kaikkien mielestä on naurettava ajatus että olisin palaamassa nopeasti lapsen jälkeen töihin? Miksi kaikki nauravat ja sanovat että "niinhän sä luulet, mutta kun lapsi tulee niin et voi olla hetkeäkään erossa siitä". Miksi oletuksena on, että kun saa lapsen voi automaattisesti jäädä yhteiskunnan tuen varassa kotiin viettämään erilaista aikaa? Entä jo uskoo ettei se riitä? Entä jos on olo että voin antaa enemmän itsestäni ja että voin myös itse antaa lapselle enemmän jos en ole pelkästään kotona hänen kanssaan kahden. Mielestäni lapsen isällä on täysin sama oikeus olla lapsen kanssa kahdestaan kotona ja voin hyvin mennä jo puolen vuoden jälkeen töihin ja jättää täysin huoletta lapsen isälleen.

 

Minulla on myös ajatuksena heti alusta asti totuttaa lapseni useisiin hoitajiin ja erilaisiin tilanteisiin. En halua että lapsi on riippuvainen vain minusta tai että minä olen niin sidottu johonkin etten pysty liikkumaan vapaasti.