Pohdin miten pitää mahdollisimman pitkään raskaus salassa ja pohdin että näkyvin vihje lienee mahdollinen mahan kasvaminen. Googlailin netistä arviota että koska mahaa on sen verran että se voi näkyä ja päädyin lukemaan sivuja joissa kerrottiin ja pohdittiin raskaana olevan naisen suhteesta hänen mahaansa. En löytänyt itseäni kyseisistä keskusteluista ja artikkeleista sitten pätkääkään. Niissä mainittiin miten ensimmäistä kertaa raskaana olevat ryntäävät helposti jo liiankin aikaisin äitiysvaate ostoksille puhtaasta innosta. Juu en ole ryntäämässä. Ajatuksena on että toivottavasti pärjään omien vaatteitteni kanssa mahdollisimman pitkään. Sen sentään olen tehnyt että muutaman kerran vaatekauppoja sivutessani olen jättänyt jotain ostamatta ajatuksella ”ehkä ei kannata kun ei tiedä miten tässä kehittyy”.

Toinen mitä usealla palstalla ja artikkelissa sanottiin oli että ”olet jo varmaan useasti peilannut itseäsi peilistä ja unelmoinut vauvamahasta”. No  sekin on jäänyt kyllä tekemättä. Pari kertaa on tullut kurkattua sivuprofiilia peilistä vaatteiden pukemisen jälkeen, mutta lähinnä sen takia etten näyttäisi valmiiksi raskaana olevalta kun lähden töihin… Samaa olen kyllä tehnyt viimeiset viisi vuotta koska en koskaan ole ollut kauhean hoikka niin en ole halunnut korostaa vaatteillani vääriä kohtia.

Ainakin artikkeilien perusteella minun pitäisi hinkua vauvamahaa ja olla ylpeä ties mistä pyöristyvistä muodoista. Ainakaan vielä en koe tällaista. Enemmänkin toivon pysyväni mahdollisimman pitkään omissa mitoissani. Jossain artikkelissa sanottiin että monet haluavat pukea päällensä tiukkoja vaatteita ja siten korostaa mahaansa. Olen kuvitellut että se on ainoa vaihtoehto jos ei halua pukea säkkiä päälleen. Että trikoo nyt on aika hyvin venyvä ja kovin käytännöllinen asu ja äitiysvaatteet taitavat aika pitkälti olla trikoita (vaikka mistä minä tietäisin, en ole ikinä tutustunut tuotantoon. Paitsi kerran muistan sovituskopissa huomanneeni vahingossa ottaneeni mukaan äitiyshousut. Taisin tuolloin olla 20-vuotias…)

Mutta jännittävää on huomata että oma suhtautumiseni on hyvin kriittinen myös raskauteen. kuvittelin sen olevan kohdistunut enemmän juuri lapsiin, mutta en nyt koe itseäni mitenkään äidilliseksi tässä tilassakaan. Toivottavasti tämä ei vaikuta tulevaan lapsisuhteeseeni. Pitääkö olla äidillinen äiti jotta tulee hyväksi vanhemmaksi? Ja koska se pitäisi aloittaa? Pitäisikö hössöttää, pitäisikö hierustaa omaa mahaansa ja olla auvoinen hymy huulilla 24/7. Anteeksi vain. Minä olen kyyninen äiti joka vielä pelkää keskenmenoa sen 24/7, ei uskalla olla onnellinen, ei halua näyttää raskaana olevalta eikä halua että raskaus vaikuttaa elämään. Tai toki olen valmis itse vauvan tuomaan elämänmuutokseen, mutta en halua että raskaus muuttaa elämää.