Kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa kun pääasiassa on vain jurppinut. Jotain olen ihan perinteiseen päiväkirjaankin kirjoittanut mutta täytyy sanoa että ei ihan kaikkein iloisimpia ajatuksia. Ihana kuulla että siellä ruudun takana joku kaipaa täältä kuulumisia :)

Yksi kaverini kerran totesi että häneltä tai hänen mieheltään ei oltu kertaakaan kysytty lapsisuunnitelmista ennenkuin he saivat lapsen. Minä voisin jopa laskea ne sadat kerrat jolloin minulta on asiaa kysytty. Niin tutummat kuin tuntemattomammatkin. Miksi ne minua aiheella piinaavat? Mieheltänikin on asiaa pariin kertaan tiedusteltu, mutta ei kovin montaa. Mutta vaikka ei suoraan kukaan kysyisikään, niin miksi minusta tuntuu että joudun päivittäin keskusteluihin jossa ympärillä keskustellaan hyvin syvällisesti ja pitkään vauva-aiheista oli kyseisellä keskustelupiirillä omia lapsia tai ei. Eikö ole monia muita mielenkiintoisempiakin aiheita!?!

Huomasin viikonloppuna kylässä höpöttäväni aivan käsittämättömiä asioita koska pyrin välttämään lapsikeskustelun alkamista. Itselläni on normaalisti kohtalaisen hyvä taito rupatella, mutta se että pelkään tiettyjä keskusteluaiheita on aiheuttanut sen että alan lörpötellä aivan käsittämättömistä, usein täysin toisiinsa liittymättömistä aiheista. Ja kun kuulen itseni puhuvan ihmettelen välillä itsekin että mistä ihmeestä oikein juttelen muille ihmisille.  Paniikki teettää hassuja asioita.

Ja vaikka puhun tutuille jotka tietävät tilanteesta niin silti keskustelut eivät mene niin kuin haluaisin ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua. Mies ei ymmärrä minua. Juuri lapsen saanut kaveri ei ymmärrä minua. Juuri raskaaksi tullut käly ei ymmärrä minua. Ainakin tuntuu että lohdutukseksi tarkoitetut sanat tai vain keskustelun lomassa sanotut lauseet ovat niin kaukana omasta elämästäni että ei mitään määrää. "Kyllä odotus lopulta palkitaan" – mistä joku sen tietää palkitaanko? En uskalla luottaa korulauseisiin. "Nauttikaa nyt kahdenkeskisestä ajasta kun sitä vielä on" – no sitä nyt on jo saatu viettää jo usean vuoden ajan, kiitos riittää. Se ei oikein riitä vastapainoksi sille että ei ole lasta. "Se että  joku toinen saa lapsen ei ole meiltä pois" (mieheni lempilauseita kun raivoan tuttujen tai tuntemattomien raskauksista) -  ei olekaan, mutta se ilo mikä kyseisen ihmisen ympärillä nousee laskee vastaavalla määrällä minun mielialaani. Ja nämä tapahtumat pitävät omat ajatukset 24/7 omassa mielessä jolloin ”yritä olla ajattelematta asiaa” on maailman turhin lause.