Ei eilinen kyläily onneksi ollutkaan niin paha juttu. Siis käydä katsomassa kaverin vastasyntynyttä. Mennessä jurppi suuresti ja koko automatkan ahdisti. Pohdin että ei kiinnosta pätkääkään nähdä pientä, mutta sitten livenä olikin ihan kiva seurata möykyn edesottamuksia (tai ei se nyt ihan valtaisasti mitään tehnyt, nukkui pääasiassa ja söi kerran). Eikä  se tuntunut pahalta. Turhaan siis tuli ahdistuttua ennakkoon. Sentään oma kaveri oli se sama ihminen vaikkakin nyt pienen lapsen äiti. Eilen myös kerroin samaiselle ystävälleni omista lapsen saamisen vaikeuksista ja tähänastisista haasteista. Oli ihan kiva saada kerrottua se jollekulle toisellekin. Ja tuntui siltä että pystyin rehellisesti kertomaan asioista vaikka samalla tuli tuijotettuakin omaa kaveria pieni vauva sylissä. Sitä olin ehkä eniten pelännyt matkalla hänen luokseen että en pystyisi katsomaan toista edes suoraan silmiin ilman että kateus/tuska/kiukku/turhautuminen ja kaikki muut negatiiviset tunteet tulisivat pintaan. Mutta onneksi ilta meni oikein kivasti.

Ja erityisen kiva oli huomata että löysin itsestäni isomman ihmisen kuin olin kuvitellutkaan.